Aapilattoq

Kiinnittyneenä jyrkkään rantaan kapean vuonon varrella Kaakkois-Grönlannissa, Aapilattoq on niin pieni ja syrjäinen asutus, että sen olemassaolo tuntuu kapinalta arktisia elementtejä vastaan. Noin sadan inuitin asuttama kylä — johon pääsee vain helikopterilla tai veneellä, eikä sitä yhdistä teitä muihin yhteisöihin — edustaa yhtä perinteisen grönlantilaisen elämän viimeisistä linnakkeista, jossa elinkeinona harjoitettu metsästys ja kalastus eivät ole pelkkää kulttuurista nostalgiaa, vaan päivittäinen välttämättömyys.

Maisema on vaikuttavan dramaattinen. Aapilattoq sijaitsee kapealla tasanteella Prince Christian Soundin vesien ja valtavan jäätikön välissä, joka peittää kahdeksankymmentä prosenttia Grönlannin sisäosista. Jäätiköt irrottavat jäävuoria ympäröiviin vuonoihin jylisevällä äänellä, joka kaikuu vuorenseinämistä, kun taas vedet kimaltelevat kelluvien jäiden heijastamissa sinisen ja valkoisen sävyissä. Kesäisin ympäröivät rinteet puhkeavat arktisiin kukkiin — violettiin kalliokieloihin, keltaisiin unikkoihin ja pumpulipallokasveihin — luoden uskomattoman pehmeyden karuun mineraalimaisemaan.

Elämä Aapilattoqissa noudattaa kaavoja, jotka ovat ylläpitäneet inuit-yhteisöjä Kaakkois-Grönlannissa vuosisatojen ajan. Metsästäjät jahtaavat hylkeitä ja kaloja pienistä veneistä käsin, taitavasti navigoiden jäävuorten lomassa. Talvella koiravaljakot kulkevat jäätyneiden vuonojen yli. Kylän kirkkaasti maalatut puutalot — perinteisissä grönlantilaisissa sävyissä, kuten punaisessa, sinisessä, keltaisessa ja vihreässä — luovat iloisen kontrastin yksiväriseen arktiseen maisemaan. Pieni kirkko, koulu ja yleisliike muodostavat asutuksen julkisen infrastruktuurin, vaikka tarvikkeet saapuvat epäsäännöllisesti veneellä jäättöminä kuukausina.

Ympäröivä Prince Christian Sound on yksi Arktisen alueen vaikuttavimmista vesireiteistä. Tämä kapea kanava — paikoin vain viisisataa metriä leveä — kiemurtelee korkeiden vuorten ja valtavien jäätiköiden välissä noin sadan kilometrin matkan, luoden lähes ylivoimaisen maisemallisen intensiteetin. Retkilaivat kulkevat kanavan läpi, kun jääolosuhteet sen sallivat, ja matkustajat vaipuvat hiljaisuuteen maiseman mittasuhteiden ja kauneuden edessä. Laajempi alue kattaa Grönlannin koskemattomimpia erämaita, mukaan lukien Tasermiut-fjordin — jota usein kutsutaan "Arktiseksi Patagoniaksi" dramaattisten graniittitorniensa vuoksi — sekä laajoja asumattomia rannikkoalueita, joilla liikkuu jääkarhuja, arktisia kettuja ja muskussarvijahteja.

Aapilattoqia vierailee yksinomaan tutkimusmatkalaivat, ja matkustajat laskeutuvat yleensä Zodiac-veneillä lyhyille kylävierailuille, kun sää- ja jääolosuhteet sen sallivat. Vierailukausi on äärimmäisen lyhyt — heinäkuusta syyskuun alkuun — jolloin vuonot ovat kulkukelpoisia ja lämpötilat vaihtelevat viidestä kymmeneen asteeseen. Yhteisö on pieni, ja vierailut on suoritettava herkkyydellä ja kunnioituksella. Aapilattoq ei ole turistikohde perinteisessä mielessä; se on ikkuna elämäntapaan, jonka moderni maailma on lähes kokonaan pyyhkinyt pois, säilytetty täällä juuri sen eristyneisyyden ansiosta, joka tekee siitä niin vaikeasti saavutettavan.